Monesti TKY:llä ihmisten tullessa pyytämään tietoteknisiä ratkaisuja huomaa, että helpointa olisi sarjakuvasankari Dilbertin tapaan vain kysyä suoraan lopullisen ratkaisun väriä. Sinällään kovin teknisessä ylioppilaskunnassa tietotekninen tuntemus ei aina tunnu olevan sillä tasolla, mitä olettaisi. Jos hiiren heiluttaminen ei auta sammuneen koneen näytön herättämiseen, niin mikä neuvoksi? Pyydetään firman IT-tuki paikalle toteamaan, että ei se näyttö siitä herää, jos koko kone ei ole päällä. Entä onko ihmisillä vain niin kiire, etteivät he ehdi miettimään, ettei välttämättä ole järkevää perustaa uutta wikiä tai blogia jonkin lopulta pieneksi jäävän projektin takia? Hyvä esimerkki tästä oli, kun nimeltä mainitsematon hallitusvastaava, salanimeltään “ikko”, pyysi uutta blogia ja tietotekniikkasihteerin udellessa miksi TKY:n sihteeristöblogi ei kelpaa, oli vastaus: “Eihän sinne kukaan kirjoita!”. No, vaikuttaneeko asiaan TKY:lle palkattujen humanistien huimaava määrä? Tuskin. Lopulta virtanapin painaminen tai helppojen ratkaisujen miettiminen tuntuu olevan vaikeinta juuri teekkareille, kaikkea muuta kyllä yritetään ja kokeillaan. Harvoin vain tulee mieleen, että oikea ratkaisu voi olla yksinkertainen.
Pidetään asiat yksinkertaisina
Toinen mainio esimerkki tietotekniikan vaikeudesta on tiedon siirtäminen järjestelmistä toiseen. Erään projektin yhteydessä kävimme pitkällisiä keskusteluita projektin johdon kanssa siitä, kuinka olisi järkevää toteuttaa tiedonsiirto TKY:n järjestelmistä toisen osapuolen järjestelmiin. Vaihdoimme sähköposteja, keskustelimme asiasta puhelimessa ja kokoustimme. Aikaa kului noin pari viikkoa. Lopulta pääsin eräässä kokouksessa keskustelemaan asiasta toisen osapuolen teknisen henkilön kanssa. Noin viitisen minuuttia myöhemmin asia oli selvä ja olimme valmiita hoitamaan toteutuksen. Toiset viisi minuuttia myöhemmin projektin johtohenkilö saapui paikalle pahoitellen myöhästymistään. Pääsimme siis lopettamaan kokouksen, kun kaikki olivat paikalla.
Liian monimutkaiset ratkaisut tuhoavat helposti toteutuksen. Usein voisi olla järkevää jopa palata takaisin paperin ja kynän käyttöön sen sijaan, että käytetään suuri määrä työtunteja jonkin hienon nettisivuhärpäkkeen koodailuun. Eikä kivikirveskään olisi huono vaihtoehto palauttamaan jotkut ihmiset takaisin maanpäälle Sci-fi unelmistaan.
Minkälaisen haluat? Punaisen. Siinä lienee miellyttävin vastaus, jonka muistan saaneeni tietotekniikkaan liittyvään kysymykseen. Lopputuloksena vastauksen antanut henkilö sai omakseen lego-palikan näköisen punaisen kovalevyn ja oli siihen kovin tyytyväinen tietämättä sen kummemmin laitteesta yhtään mitään muuta kuin, että se on punainen ja sille voi tallentaa kuvia.
“I think mauve has the most ram” -Dilbert